Tiesitkö tämän purkkivärjäyksestä?

Valokuvat: Tiina Ehrukainen

Olet ehkä jo kokeillut purkkivärjäystä luonnonväreillä? Kenties luit purkkivärjäyksen ohjeet Värjää ja neulo -kirjastani ja värjäilit iloisen punaisia ja oransseja sävyjä krapilla ja raparperinjuurella? Tai ehkä osallistut Taitoliiton Värjätään yhdessä -projektiin, ja kokeilet purkkivärjäystä biojätteillä valmiiksi suunnittelemieni reseptien mukaan?

Purkkivärjäyksen onnistumiseen vaikuttaa moni seikka. Värjäys on tietysti jännää kokeilua, mutta valmiita reseptejä ja ohjeita on kehitelty, jotta onnistumisen todennäköisyys paranisi. Ja tietyistä luonnonvärjäämisen perussäännöistä pidetään tässäkin tekniikassa kiinni.

Mitä tarkoittaa purkkivärjäys?

Purkkivärjäyksessä värjätään nimensä mukaisesti langat purkissa. Värjäysastia on lasipurkki.

Purkkivärjäys on kylmävärjäystekniikka, jossa langat värjätään lasipurkissa. Tiiviiseen lasipurkkiin laitetaan kaikki tarvittavat materiaalit eli väriaineet, kiinnitysaine,  värjättävä lanka ja vesi. Värjäysaika on parista viikosta kuukauteen. Katastrofia ei tapahdu, vaikka purkkisi unohtuisi värjäytymään pidemmäksikin aikaa. Aika voimistaa väriä.

Paljonko väriainetta tarvitsen?

Purkkivärjäyksessä käytettävät väriaineet ovat vahvoja värin lähteitä. Kuivatut väriaineet toimivat parhaiten.

Kylmävärjäystekniikassa aika korvaa lämmön. Matalassa lämpötilassa väriaineet irtoavat hitaasti ja värjääminen ottaa useita viikkoja aikaa. Väriaineen tarve ei kuitenkaan muutu. Tarvitset vähintään yhtä paljon väriainetta kuin lämpövärjäyksessä, joskus jopa hieman enemmänkin.

Kaikki väriaineet eivät siis sovellu purkkivärjäykseen. Kesällä värjäykseen käytettävien kasvien käyttösuhde on useimmiten n.  0,5 kg tuoretta kasvia /50 g lankaa. Tuon puolen kilon kasvimassan ujuttaminen 2 litran säilykepurkkiin vaatii jo lähes taikurin kyvyt.

Purkkivärjäyksessä onkin syytä keskittyä sellaisiin väriaineisiin, jotka ovat jo valmiiksi kuivattuja tai muuten vahvoja värin lähteitä.

Taitoliitolle tekemässäni Värjätään yhdessä -purkkivärjäysprojektissa saat neljä valmiiksi suunniteltua reseptiä. Aloittaminen on siis helppoa, kun ei tarvitse miettiä paljonko mitäkin ainetta tarvitsee.

Mitä materiaalia voin värjätä purkissa?

Luonnonvärit ottavat parhaiten kiinni villalankaan. Purkkivärjäykseen sopii sekä 100 % villalanka että villasekoitelangat.

Purkkivärjäysreseptit ovat pääosin tehty proteiinikuiduille eli eläinperäisille kuiduille. Proteiinikuituja ovat mm. villa, alpakka ja silkki. Myös villasekoitelangat sopivat värjättäväksi (esim. 75 % villaa, 25 % polyamidia).

Luonnonväriaineet tarttuvat helpoiten eläinperäisiin kuituihin, joten aloittelijan on helpointa aloittaa niistä.

Toinen kuituryhmä on kasviperäiset kuidut. Niiden värjäysohjeet ovat kuitenkin täysin erilaiset. Hyvä on muistaa, että eläinperäiset kuidut ja kasviperäiset kuidut eivät kuulu samaan purkkiin. Esimerkiksi puuvillalanka ei värjäydy villalangalle tarkoitetulla purkkivärjäysohjeella ja lanka jopa kärsii kyseisessä liemessä.

Onko villalangalla väliä?

Luonnonvärjäyksessä kaikella on väliä. Muuttuvia tekijöitä on loputtomasti. Pelkästään värjättävän langan väriä vaihtamalla saat erilaisia tuloksia.

Voit kokeilla värjätä esimerkiksi samassa purkissa valkoista, harmaata ja valkaistua lankaa. Kaikki värjäytyvät erilaisiksi.

Villalanka on villalankaa niin kauan kuin se saadaan lampaasta. Sillä ei ole värjäyksen kannalta merkitystä värjäätkö esimerkiksi suomenlampaan vai merinolampaan villalankaa.

Eri lammasroduista saadut villat värjäytyvät, tosin asteen eri sävyisiksi. Valinnan langasta teet omien tarpeiden tai/ja periaatteiden mukaan.

Onko vyyhdillä väliä?

Purkkivärjäyksessä väriaineista ja vyyhdistä rakennetaan kerrosmainen asetelma. Kovin lyhyen vyyhdin kanssa tämä ei onnistu.

Purkkivärjäykseen kannattaa varautua pitkän vyyhdin kanssa, jotta saat rakennettua useita kerroksia. Tällä on merkitystä erityisesti silloin, jos käytät samassa purkissa useita eri väriaineita.

Miksi tarvitsen alunaa?

Luonnonvärit tarvitsevat kiinnittyäkseen kiinnitysaineen. Yleisimmin käytetty kiinnitysaine on aluna. Ilman kiinnitysainetta tehty värjäys on epäekologista, sillä värjäys ei ole pysyvä.

Purkkivärjäysreseptit vaihtelevat hieman sen mukaan mitä väriaineita purkki sisältää. Luonnonväriaineet vaativat lähes poikkeuksetta kiinnitysaineen. Ilman kiinnitysainetta luonnonväriaine ei kiinnity, ja koko viikkojen lankojen seisotus purkissa oli turhaa työtä.

Luonnonvärien kiinnittämiseen käytetään alunaa. Värjätessäsi 50 gramman vyyhtiä, tarvitset 5 g alunaa (10 % langan kuivapainosta).

Vahvempi kiinnitys eli puretus tulee, kun käytetään kahta ainetta (aluna + viinikivi) yhdessä. Tämän yhdistelmäpuretuksen ohje löytyy Värjää ja neulo -kirjastani. Alunan ja viinikiven yhdistelmä on suopea erityisesti punaisille väreille. Lankojen purettamisesta voit lukea lisää blogistani.

Miksi purkkivärjäys tapahtuu lasipurkissa?

Lasi on materiaalina täysin neutraali. Se ei päästä väriä tai muita ainesosia ja se ei reagoi väriaineiden kanssa. Lasipurkki on lisäksi helppo pestä.

Värjäykseen varatun lasipurkin käyttöikä on pitkä. Se kestää kerrasta toiseen ja vuodesta toiseen.

Lasiin ei kiinnity mitään lisäsävyjä, kuten muoviastiaan, jotka saattavat vaikuttaa seuraavaan värjäystulokseen. Lasipurkkisi kanssa aloitat aina uudelleen ns. puhtaalta pöydältä.

Lasipurkista näet myös läpi koko ajan, miten värjäyksesi etenee. Lasipurkki paljastaa, milloin alkaa olla valmista.

Vinkkejä toimiviin väriaineisiin

Monesta asiasta lähtee väriä. Kaikki väri ei ole kuitenkaan tekstiilivärjäyskelpoista, koska värin kesto on olematon. Mm. marjavärit ovat lähes poikkeuksetta ajan ja materiaalin haaskuuta.

Mitkä väriaineet sitten käyvät värjäykseen ja millaisia värejä niistä irtoaa? Jos kaipaat asiantuntija-apua niin Värjää ja neulo -kirjastani löydät laajat värikartat biojäteväreillä, kesäkukilla, syksyn sienillä ja viljellyillä värikasveilla värjäämiseen sekä niiden oikeat käyttösuhteet.

Värikartoista näet myös sen, miten langan materiaali ja pohjaväri vaikuttavat tulokseen. Samoja väriaineita voit kokeilla niin kattilassa kuin purkissa. Kirjasta löydät myös ohjeet siihen, miten pystyt hyödyntämään jauhemaisia värejä, kuten kokenillia, purkkivärjäyksessä.

Tämä vuosi 2022 on luonnonvärjäyksen teemavuosi. Nyt kokeilemaan, purkissa tai kattilassa.
Iloisia yllätyksiä on luvassa.

Värjää ja neulo -kirjasta löydät yli 300 erilaista värimallia. Värikartoista voit katsoa miten esimerkiksi langan pohjaväri vaikuttaa värjäystulokseen. Kirjasta löydät reseptit myös ekovärjäykseen eli biojätteiden hyötykäyttöön.
Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Jätä kommentti

Kirjoittajasta

Anna-Karoliina Tetri

Olen pitkän linjan kädentaitoalan ammattilainen ja tietokirjailija. Kanssani voit nauttia rauhoittavista luonnonväreistä, mielenkiintoisista tarinoista ja rentoutua neulomisen parissa.

Avainsanat:

Uusimmat blogikirjoitukset