Suomalaisten perinteisten neuleiden värit ja väriaineet

Suomen historiassa värikkäiden arkineuleiden aikakausi on aika lyhyt. Vielä sata vuotta sitten suomalaisten suosikkivärit neuleissa olivat luonnonmusta ja valkoinen. Useimmiten neule oli yksivärinen ja mahdollisimman pelkistetty.

Valkoisia, harmaita ja ruskeita villalankoja

Mikä sai suomalaiset ennen muinoin pukeutumaan lampaan värisiin neuleisiin? Vastaus on se monesta asiayhteydestä tuttu: aika ja raha. Lanka ei suinkaan tullut kaupan hyllyltä, vaan ensin piti keritä lammas. Keritsemisen jälkeen oli edessä vielä villojen karstaus ja kehräys langaksi.

Värit ovat olleet kalliita. Neuleet, eli esimerkiksi villasukat ja lapaset, olivat kylmyyden takia tarpeellista käyttötavaraa. Neulepuikot kilkattivat ympäri vuoden, kun isolle perheelle syntyi kymmenittäin villasukkia ja lapasia.  Rahan tuhlaaminen saapassukkien värjäämiseen olisi ollut sulaa hulluutta.

Väriaineita keräten tai kauppiaalta

Väriaineet eivät myöskään olleet kaikkien saatavilla. Suomi on iso maa. Hevoskärryjen aikaan maantieteelliset etäisyydet olivat valtavia. Turun satamaan saapunut sinipuulasti ei aivan nopeasti saapunut Kuopion torille, jos saapui koskaan.

Vilkkaiden kauppareittien varrella tuontivärejä, kuten indigoa, on ollut saatavilla, ja niitä on myös käytetty. Vilkasta kaupankäyntiä on käyty esimerkiksi Suomenlahden yli Viroon, Vaasasta Ruotsiin ja Viipurista Venäjälle. Syrjäisimmillä ja köyhemmillä alueilla on kerätty kaikki värjäystarvikkeet itse.

Luonnonvärien saanti ja käyttö on vaihdellut alueittain. Itse toki kerättiin kesäisin jonkin verran esimerkiksi mataraa, koivunlehtiä, kiventieraa ja kanervia. Kaikki eivät kuitenkaan joutaneet väripatojen ääreen. Joillain alueilla värjääminen aiheutti taasen paheksuntaa.

Värien vallankumous

1800-luvun loppupuolella Suomeen saapuivat aniliinivärit. Niiden myrkyllisyydestä ei tuolloin oltu tietoisia. Uudet kirkkaat synteettiset värit olivat jotain aivan ennennäkemätöntä.

Räiskyvät, lähes neonväriset aniliinivärjätyt perinneneuleet erottaa selkeästi luonnonvärjätyistä.  Vähitellen synteettiset värit syrjäyttivät luonnonvärit. Luonnonvärjäysreseptit kaivettiin taas uudelleen esiin sota-aikana, jolloin väreistä oli pulaa siinä missä kaikesta muustakin.

Värikäs neule tarkoitti varallisuutta

Värjääminen oli aikaa vievää ja värit maksoivat. Värjättyjä lankoja saattoi ostaa myös ammattivärjäriltä. Värjätty lanka oli arvokkaampi kuin luonnonvärinen.

Värien käyttö oli helppo tapa viestiä vauraudesta.  Jos morsian värjäsi sukka-tai lapaslangat kirkkaalla ja harvemmin käytetyllä värillä, hän halusi viestittää tulevalle sulhaselleen kotitalonsa vauraudesta. Runsaalla värien käytöllä haettiin arvostusta ja näytettiin oma asema.

Nykyään värikkäimmät villasukat näkyvät useimmiten naisten jaloissa, mutta ennen oli toisin. Mahtipontisimmat kirjoneuleet ja räiskyvimmät värit löytyivät miesten villasukista.

Punainen väri – vaurautta vai syntiä?

Värien käytössä on uskonnollisista syistä laajoja alueellisia eroja maan sisällä. Ortodoksisen kirkon vaikutus näkyy neuletöissä kirkkaina väreinä ja koristeellisuutena. Tämä selittää esimerkiksi koreat kirjoneuleet Karjalasta.

Luterilaiset alueet ovat suosineet enemmän vaatimattomuutta. Herännäisliikkeiden alueilla värien käyttö oli kielletty kokonaan. Kun muualla punainen oli vaurauden väri, herännäisliikkeiden alueella punainen symboloi syntiä.

Yläneellä värjättiin kivenkuorilla ja sinisellä painamalla

Vanhoista värjäystavoista on aika hajanaisia muistiinpanoja. Yksi suomalaisten värjäystapoja ylös kirjannut henkilö on Tyyni Vahter, joka keräili muistiinpanoja ympäri Suomea 1929-1949.  Poimin Vahterin käsityökeräelmistä muutamia mielenkiintoisia havaintoja.

Yläneellä värjättiin flammattua eli ”sirottua” sukkalankaa sinisellä painamalla. Tekniikka on vastaava kuin  Perinteiset villasukat 2 –kirjassani esitelty Elias Lönnrotin puuvillainen indigovärjätty sukka Sammatista 1800-luvun puolivälistä. Sitomistekniikka on ollut tunnettu niin Uudellamaalla kuin Varsinais-Suomessakin.

Paikalliset värjäsivät ruskeaa ”kivenkuoril” eli aukean pellon keskellä aurinkoa saaneilta kiviltä kerätyllä jäkälillä. Muistiinpanoissa on napakka huomautus, että metsäkivien kuoret eivät kelpaa! Yläneellä ei sopinut tuoda väripataan aivan mitä tahansa jäkäliä.

Ruosteiset romut väripataan

Kanervanlatvoja käytettiin viheriäisen värjäykseen. Kanervat kerättiin kukinta-aikaan. Vihreä sävy saatiin ”vihteriä” (rauhtavihtrilli) lisäämällä. Itse ruosteisesta romusta tehtyä rautavihtrilliä laitettiin suunnilleen jokaiseen väripataan. Tämän ruosteromuliemen teon ohje löytyy Luonnonvärjäys-kirjasta. Hyvä on kuitenkin muistaa, että rauta haurastuttaa lankoja.

Keltainen väri saatiin koivunlehtistä. ”Koivun parkkia”  eli koivun kaarnaa kehuttiin hyvänä harmaan värin lähteenä. Tuontiväriä, sinipuuta, käytettiin taasen mustan värin saamiseksi. Sinipuupataan lisätiin rautavihtrilliä, jotta päästiin siihen lähes mustaan väriin.

Perunakuokka värjärin työkaluna

Vuoksenrannassa, luovutetun Karjalan kannaksen alueella, kaiveltiin maasta mataroita värjäystarkoituksiin. Mataranjuurien kaivelussa käytettiin hyväksi perunakuokkaa.  Vaivalla maasta kaivetut mataranjuuret käytettiin hamelankojen värjäykseen.

Oranssinpunaista väriä antavaan matarapataan päätyi monia erilaisia lankoja: valkoisia, luonnonmustia ja harmaankirjavia. Näin yhdellä väripadalla saatiin monipuolinen värien kirjo. Talvella langoista syntyi kangaspuissa iloisen punertava ja raidallinen hamekangas. Nykyään samat sävyt värjätään krappijuurella.

Perinteistä ja myyteistä tietoyhteiskuntaan

Vanhat muistiinpanot ovat hauskoja ja mielenkiintoisia, mutta ajan myötä taito ja tieto ovat kasvaneet. Nykyvärjärillä on käytössään paljon enemmän tietoa, kuin vanhan ajan emännällä rautapatansa kanssa pihalla. Neulesuunnittelukin on helpompaa, kun kuvioihin ei tarvitse neuloa oman kylän symboleita tai valita värejä niin, että pahat henget pysyvät loitolla.

Jos olet kiinnostunut suomalaisesta neuleperinteestä, Perinteiset -kirjasarjastani löydät viihdyttäviä tositarinoita suomalaisista sukista ja lapasista. Esimerkiksi Perinteiset villasukat -kirjassa kerron villasukkien värien lisäksi myös erilaisista villasukkiin liittyvistä perinteistä ja erikoisista myyteistä.

Lähteet:
KM:KTKKA:Tyyni Vahter käsityökeräelmiä v 1929-1934