Elias Lönnrotin kotikonnuilla -tietokirjailijan työpäivä

Valokuvat: Tiina Ehrukainen

Olin jo pitkään yrittänyt selvittää useiden suurmiesten -ja naisten villasukkien kohtaloa. Kansalliseepos Kalevalan kokoaja Elias Lönnrot oli yksi selvitystyön alla olleista. Vasta yli puolen vuoden viestien lähettelyn jälkeen sain selville, että Sammatista löytyisi hänen alkuperäisiä tavaroitaan, niiden joukossa myös yhdet puuvillasukat.

Selvä kesäretken paikka! Perinteiset villasukat 2 -kirjan deadline kolkutti jo ovella, mutta olin itsepäisesti päättänyt, että Kalevalan kokoajan sukkien olemus pitäisi myös selvittää kirjaa varten. Ei muuta kuin auto alle ja menoksi.

Elias Lönnrotin muotokuva ja hänen räätäli-isänsä sakset.

 

Paikkarin torppa on Sammatissa sijaitseva Elias Lönnrotin synnyinkoti. Torppa on avoinna yleisölle kesäkaudella, ja siellä voi vierailla Museokortilla. Paikka on myös helposti löydettävissä, kun muistaa vain nousta Turku-Helsinki -moottoritieltä ylös Sammatin liittymästä. Siitä sitten ajelua tovin eteenpäin. Kyltit torpalle ovat selkeästi tien vieressä.

Paikkarin torpassa eleli Lönnrotin yhdeksänhenkinen perhe sekä räätäli-isän apupojat. Moni esine, esimerkiksi kehto, on alkuperäinen, ja Lönnrotin ajalta 1800-luvun alusta.

Elämää torpassa

Paikkarin torpan rakennutti Lönnrotin räätäli-isä noin vuonna 1800. Elias Lönnrot syntyi vuonna 1802 ja eleli lapsuutensa torpassa.  Vuonna 1825 torppaan muutti Eliaksen veli Henrik Johan perheineen. Samalla hän laajensi torppaa kamariosan verran.

Torpassa seistessään voi miettiä sen aikaisia elinolosuhteita. Pienessä torpassa, joka tuo mieleen pienen hirsimökin, eli koko Lönnrotin yhdeksänhenkinen perhe. Perheen lisäksi samassa tuvassa majoittautuivat räätäli-isän apupojat. Tilanahtauden vuoksi osa lapsista nukkui uuninpankolla. Se olikin mukavan lämpöinen makuusoppi.

Tuvan lautashyllyssä on alkuperäisiä astioita. Puulautaset ovat Lönnrotin isoisän ”Mustapää-Matin” -veistämiä.

 

Torpan ikkunasta on aikoinaan ollut kauniit näkymät. Vieläkin, kun katsoo ikkunasta, näkee saman harmonian: suomalainen järvimaisema ja niityllä kirmaavia lampaita. Torpan puutarhaa rajaa perinteinen kiviaita. Siinä on nuori Elias istuskellut ja puhallellut paimentorvea.

Paikkarin torpasta avautuu näkymä järvelle, jossa nuori Elias on kaksisataa vuotta sitten istunut ruuhessa ja lueskellut kirjaa.

 

Taidot syntyvät vain harjoittelemalla, ja saavutukset vaativat myös sitkeyttä. Elias aloitti kirjallisuuteen perehtymisen jo nuorena. Hän istui tuntikausia ruuhessa järvellä lueskellen kirjaa. Toisessa kädessä oli onkivapa, jolla hän onki perheelle ruokakaloja. Sama järvimaisema aukeaa vierailijalle edelleen.

Elias Lönnrot oli jo muuttanut muualle asumaan, kun hänen veljensä ja opiskelujensa rahoittaja Henrik Johan laajensi torppaa rakentaen tuvan yhteyteen kamarin, eteisen ja pienen varaston. Kamari on myös museovieraiden nähtävissä.

Kamarin arkku on Lönnrotin veljen vaimon myötäjäinen. Tuolilla on istuttu jo 1800-luvulla.

Mitä arkusta löytyykään?

Itseäni kiinnosti erityisesti kamarin arkku, joka on Lönnrotin veljen puolison peruja. Arkun pohjalta löytyivät myös ne puuvillasukat, joista olin saanut tiedustelujeni kautta vihiä. Ihan lähelle sukkia en päässyt, sillä vaikka alunperin arveltiin, että suojapleksi voitaisiin siirtää mittailujen ajaksi, toimenpide osoittautui täysin mahdottomaksi toteuttaa. Torpan hämäryydessä sukkia sai todella tiirailla.

Lönnrotin villasukat ovat peräisin 1850-luvulta ja tiettävästi hänen äitinsä neulomat. Väriltään ne ovat sinivalkoiset. Jo ajankohta kertoo sen, että sininen väri on peräisin luonnonindigosta. Luonnonindigosta voit lukea lisää toisesta artikkelistani.

Sukan neulomisen aikaan synteettisiä värejä ei vielä ollut. Värjäystekniikkana on ns. flammutekniikka eli lankavyyhti on sidottu eri puolilta kiinni niin, että väri ei pääse jokaiseen kohtaan. Langasta tulee pätkittäin värjättyä. Neuleen kuviointi muodostuu vapaasti laikukkaaksi langan mukaan.

Kamarin arkussa ovat Lönnrotin Maria-puolison kutoma kirkkohuivi, Lönnrotin äidin neulomat indigovärjätyt sukat sekä Lönnrotin äidin kirkkomyssy.

Yleisen tietokirjallisuuden ja tieteellisen tutkimuksen ero

Omat tietokirjani ovat ns. populaaria tietokirjallisuutta. Tieto pohjautuu faktaan, mutta muokkaan valitsemani vanhat ohjeet ja mallit oman harkintani mukaan paremmin tämän päivän tarpeita vastaaviksi eli saatavilla olevista langoista helposti neulottaviksi käyttöesineiksi.

Väitöskirjat ja muut tieteelliset tutkimukset laaditaan eri tarkoitukseen noudattaen akateemisen tutkimuksen periaatteita ja sääntöjä. Oma alansa on myös konservointi, jossa vanhoja malleja käsittelemällä pyritään turvaamaan alkuperäisen esineen säilyminen. Jos esine palautetaan alkuperäiseen kuntoonsa, puhutaan entisöinnistä. Joskus esineestä valmistetaan mahdollisimman tarkka kopio, esimerkiksi jos alkuperäinen on tuhoutunut tai liian hauras näytteillä pidettäväksi.

Kaikille edellä kuvatuille tavoille tehdä tutkimustyötä ja tuottaa tietoa on oma tarpeensa ja kohderyhmänsä.

Alkuperäisessä sukassa silmukoita on lähes 130. Se on valtaisa aloitussilmukkamäärä. Sukka on pysynyt jalassa sukkanauhan avulla, joka sidottiin valkoiselle sileän neuleen alueelle. Nykyään käytetään joustinneuletta. Neuleen kuvio muodostuu sen mukaan, miten värjäri sitoo vyyhtinsä. Mitä tiuhempaan sitoo, sen useammin väri vaihtuu. Myös langan paksuus vaikuttaa. Tällä tekniikalla jokainen voi saada täysin uniikit Lönnrot-sukat aikaiseksi.

 

Edellä mainitusta syystä muokkasin myös Lönnrotin sukkia: puuvillalanka vaihtui paksumpaan, sukkanauhakiinnityksen korvasi joustinneule ja sukan muoto muuttui pohjekavennuksilla paremmin jalkaan istuvaksi. Värjäyksen sidontaohjeessa olen pyrkinyt helppouteen.

Nyt sukkien neulomisesta selviää 2,5 mm:n puikoilla. Lönnrotin aikoina neulottiin hyvin ohuilla noin 1-1,5 mm:n metallipuikoilla.

Hetken piti lepuuttaa jalkoja ja nuuhkia kukkia ennen kuin jatkettiin matkaa.

Kohti valmista sukkaa

Alkuperäisen mallin näkemisestä on vielä pitkä matka siihen pisteeseen, että kirjaan syntyy ohje. Sen takia otimmekin valokuvaajan kanssa hetken rennosti katsellen kesäisessä auringossa laiduntavia lampaita, ihmetellen erilaisia lentäviä perhosia, ja ihaillen täydessä punaisessa kukassaan hehkuvia mäkitervakkoja. Vähään aikaan yhtä muhkeaa kukkamerta ei ollut tullutkaan vastaan.

Millainen Elias Lönnrotin miesten sukkamallista sitten tuli? Sen löydät uusimmasta Perinteiset villasukat 2 -kirjastani.

Myöhemmin kerron värjäyspäivästä, jolloin värjäsin luonnonindigolla puuvillalangat noihin sukkiin. Näet siitä kuvina, miten sidoin langat ennen indigovärjäystä, jotta lanka saatiin laikukkaaksi.

Seuraavasta artikkelista voit lukea millainen Perinteiset villasukat 2 -suurmiesten ja -naisten sukkia -kirjastani tuli ja kenen kaikkien kuuluisuuksien sukkia sieltä löytyykään.

Lähteet: Anttila, Elina 2002: Paikkarin torpan opas. Museovirasto

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn

Jätä kommentti

Kirjoittajasta

Anna-Karoliina Tetri

Olen pitkän linjan kädentaitoalan ammattilainen ja tietokirjailija. Kanssani voit nauttia rauhoittavista luonnonväreistä, mielenkiintoisista tarinoista ja rentoutua neulomisen parissa.

Avainsanat:

Uusimmat blogikirjoitukset