Tietokirjailijan työ – Miten Perinteiset villasukat -kirja syntyi?

Perinteiset villasukat -kirja on toinen perinteisiin neuleisiin paneutuva teokseni. Kirjasarjan ensimmäinen osa, Perinteiset lapaset (2014), kertoo suomalaisista perinteisistä neulotuista lapasista ja sormikkaista. Malleissa on mukana myös virkattuja lapasia ja rannekkeita, sillä ne ovat olennainen osa suomalaista käsinekulttuuria.

Kirjasarjan toinen osa, Perinteiset villasukat (2015), on kattava tietokirja kansanomaisista yksivärisistä kuvioneulesukista ja monivärisistä kirjoneulesukista ympäri Suomea. Tärkeä osa kokonaisuutta on laaja taustaosio, jossa avaan tarinanomaisesti suomalaisen käsin neulotun sukan historiaa.

Yhden sivun kirjoittaminen voi viedä viikon

Kustantajan kanssa päätös tehdä molemmat kirjat tapahtui jo vuonna 2013. Tietokirjailijalle kustantajan lupaus on erittäin tärkeää, sillä faktatietoa sisältävät kirjan tekeminen on paljon laajamittaisempi ja vaativampi projekti kuin esimerkiksi pelkkiä itse suunniteltuja malleja sisältävän kirjan. Itsellä on kokemuksia molemmista kirjatyypeistä, joten vertailupohjaa on.

Sukulaiset epäilivät jo Sienivärjäys-kirjan kohdalla, että olen lopullisesti menettänyt järkeni; niin valtaisa urakka oli 600 värinäytteen työstäminen kirjaa teoriasta puhumattakaan. Kirjan teoreettinen sisältö on helppo lukea läpi vaikka yhdessä illassa, mutta yleensä vain kaikista lähinnä olevat ihmiset kykenevät näkemään, miten valtaisan työmäärän takana voi olla esimerkiksi yksi sivu varmistettua tietoa. Joskus sivun aineiston etsiminen ja puhtaaksi kirjoittaminen voi viedä viikon.

Siinä vaiheessa kun kahlasin läpi kuukaudesta toiseen eri arkistoja etsien jotain, minkä olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan, vain pieni toivo, hulluuden määrä oli kasvanut jo niin isoihin mittasuhteisiin, ettei kukaan jaksanut siitä enää huomautella.

Kuten eräs kokenut ja arvostettu käsityötieteen tutkija minulle totesi: Suomalaisista perinneneuleista ei ole olemassa valmista ja helposti saatavilla olevaa aineistoa. Neuleiden dokumentointi on valtava urakka.

Miten Perinteiset villasukat -kirjan aineisto löytyi?

Ensimmäinen haasteeni oli tutustua kaikkiin eri tietokantoihin, museoihin sekä kokoelma-ja tietopalveluihin, mitä Suomessa on olemassa. Nämä ovat asioita, joita et tiedä, mikäli työssäsi et ole tehnyt aiemmin tutkimusprojekteja. Koska olen tekstiilisuunnittelija enkä väitöskirjatutkija, nämä kaikki tietokannat olivat täysin uutta opeteltavaa. Yksi uusi tuttavuus oli esimerkiksi ARTO -kotimainen artikkeliviitetietokanta.

Tänä päivänä museokokoelmia on jo jonkin verran saatu kuvattua tietopalveluihin, mutta kuusi vuotta sitten tilanne oli aivan toisenlainen. Mallien etsintä toimi yksinkertaisella periaatteella. Etsin Internetistä niiden museoiden osoitteita, joihin arvelin, että minulla riittää aikaa ja rahaa vierailla. Lähetin heille viestiä, ja kyselin millaisia sukkia saattaisi kokelmissa olla.

Hyvin useasti törmäsin seinään. Sukkia ei joko ollut tai viestiini ei vastattu. Muutaman kerran koko museo arkistoineen oli remontin alla, joten oli turha haaveilla mistään tutkimusretkestä suuntaan tai toiseen. Moni museo on myös auki pelkästään kesäaikaan ja toimii vapaaehtoisvoimin, joten tiettyjen kohteiden kohdalla työ ei edennyt talvipakkasissa pätkän vertaa.

Toki sukkia alkoi myös löytymään. Suurimmassa osassa sukkia oli aika suppeat tiedot. Sukkia on kerätty museokokoelmiin jo 1800-luvulla, mutta museoiden puuhamiehet eivät ole olleet itse erityisesti museoalaan perehtyneitä henkilöitä. He vain keräsivät vanhoja esineitä ympäri Suomea. Joissain tapauksissa edes saantipaikkaa ei ollut merkitty ylös.

Kokoelmaa kartuttaneet henkilöt eivät ole olleet myöskään tekstiilialan ammattilaisia, joten kokoelmia kerätessään he eivät olleet kyselleet neuleista sen tarkempia tietoja. Ja vaikea se on tietoa ylös kirjoittaakaan, jos aihepiiri on täysin vieras. Yleisesti ottaen suurimmasta osasta esineistä on hyvin hatarat tiedot. Yritin kuitenkin kirjaan etsiä sellaisia sukkia, joille löytyisi jonkinlainen tarina tai joista voisin lukijalle kertoa hieman enemmän kuin pelkän värin ja paikkakunnan.

Ruoveden sukka

Yksi kiinnostusta herättänyt malli Perinteiset villasukat -kirjassa on Ruoveden sukka. Mallin kuvioneule on peräisin vuodelta 1883. Sukkamalli löytyi Kansallismuseon kansatieteellisestä arkistosta käsin ruutupaperille piirrettynä huterahkona kaaviona, josta sovitin sen kirjassa olevaan sukkaan.

Museoviraston kansatieteellisen arkiston aineisto koostuu pitkälti museo-organisaation tuottamaan ja keräämään muistitietoaineistoon eri puolilta Suomea. Ruoveden sukka löytyi käydessäni läpi yhtä kansatieteellistä kyselyä, joka oli organisoitu Seurasaari-lehden kautta vuonna 1962. Koska monet vastaajat olivat iäkkäitä, muistitieto vei pitkälle viime vuosisadan vaihteeseen asti.

Kansatieteen muistitietoaineistoihin ei kuitenkaan voi tutustua kuin kirjaston kirjoihin. Vierailusta tutkijasalissa pitää sopia etukäteen henkilökunnan kanssa. Lisäksi tutkittava aineisto pitää tilata vähintään kaksi viikkoa ennen kuin vierailee paikan päällä. Itselleni kaikki tämäkin oli täysin uutta. Onneksi henkilökunta oli ystävällistä, ja sain heiltä hyviä vinkkejä sellaisista aineistoista, joista voisi löytyä sopivaa materiaalia kirjaani varten. Muutenhan en olisi tiennyt mitä aineistoa tilata!

Siellä sitten istuskelin talvella 2014 iltapäivä toisensa jälkeen ja naputtelin pelkästään Seurasaari-tutkimuksesta 20 sivua muistiinpanoja koneelleni. Oma hitautensa tiedon kaivamisessa oli ko. tutkimuksen käsin kirjoitetut kyselyvastaukset. Osa vastauksista oli vielä ruotsiksi tai kunnon murteella väännettyjä. Välillä raavin päänahkaani oikein kunnolla ymmärtääkseni mistä on kyse.

Yhtenä iltapäivänä riemastuin suunnattomasti, kun eteeni tupsahti viivoja, pisteitä ja rasteja. Ihan oikea neulekaavio! Kaavion oli piirtänyt kyselyyn vastannut ruoveteläinen naishenkilö. Sukan kuvion hän oli perinyt äidiltään, joka tiettävästi oli oppinut kuvion jo 1800-luvun loppupuolella. Ruovedellä asuessaan naisen äiti oli neulonut juuri tuolla kuviolla koristeltuja sukkia niin lahjaksi ystävilleen kuin käyttöesineeksi tyttärelleen. Ruoveden sukan ohjeineen löydät Perinteiset villasukat -kirjastani.

Mallin löytämisestä kirjan ilmestymiseen

Kaavion löytämisestä on vielä kuitenkin pitkä matka siihen, että sukka syntyy. Ruoveden sukka oli siitä poikkeuksellinen tapaus, että siitä oli olemassa piirretty neulekaavio. Yleensä mallien etsintä toimii niin että tutkin oikeaa sukkaa ja kirjaan siitä käytetyn kuvion sekä silmukkamäärät ylös.

Ruoveden sukan arkistolähteestä päättelin, että ruoveteläisnaisen äiti oli pääasiallisesti neulonut harmaita polvisukkia, joiden keskellä kulki kuvioraita. Koska alkuperäisistä sukista ei ollut mitään kuvailua tai kuvaa, päätin ottaa suunnittelijan vapauden, ja tein Ruoveden sukista matalamman malliset. Matala malli mahdollisti myös asteen paksumman langan käytön.

Vanhoissa sukissa käytetty lanka on yleensä ollut hyvin ohutta, useasti yksisäikeistä ja käsin kehrättyä. Ohut lanka tarkoittaa sukassa valtavaa silmukkamäärää ja suurta neuletiheyttä. Aivan yhtä ohuita sukkalankoja ei tänä päivänä ole oikein saatavissa, joten vaikka nenän edessä olisi täysin valmis vanha sukkamalli, sitä on mahdotonta ns. kopioida suoraan vaan silmukkamäärät vaativat uudelleenlaskentaa ja kuviot sovittelua. Joissain tapauksissa osa sukasta on myös tuhoutunut, joten jää vain mielikuvituksen varaan millainen jalkaterä kyseisessä sukassa on saattanut olla.

Kirjaa varten on valittava sukkiin sopivat langat, ja myös neulottava joka ikinen mallikappale, jotta voi kirjoittaa lukijalle kirjalliset ohjeet. On erittäin hienoa, että suomalaiset lankayrittäjät ovat lähteneet sponsoroimaan käsityöalan tietokirjailijoita, sillä ainakin omalla kohdallani olen huomannut, että yhden hyvin tehdyn tietokirjan materiaalikulut voivat nousta jopa tuhanteen euroon. Se on vähän turhan suuri summa omasta pussista maksettavaksi pelkän kansansivistyksen vuoksi.

Graafiset kaaviot helpottavat paljon ohjeiden kirjoitusta, sillä onhan kirjoneule paljon selkeämpi selittää värillisellä kaaviolla kuin sanallisesti. Nykypäivän lukija on suorastaan hemmoteltu, kun voi vaan seurata värillisiä neliöitä toisistaan erottumattomien viivojen, rastien ja pisteiden sijaan.

Siinä vaiheessa kun kirjaa kuvataan, voi melkein jo poksautella kuplivaa. Takana on vähintään vuoden hikinen työrupeama ja pakaralihakset perusteellisessa jumissa. Perinteiset villasukat -kirja on kuvattu valokuvaaja Ritva Tuomen kanssa perinteisessä ympäristössä omilla kotikonnuillani. Monet perinteiset vanhat esineet ovat laadukkaita. Mummon kiikkustuoli tuntuu kestävän vuosikymmenestä toiseen, ja äidin tanssikengät 60-luvulta ovat edelleen kuvauskelpoiset.

Omissa tietokirjoissani pyrin tähän samaan laatuun ja kestävyyteen; siihen että tieto on ikivihreää tietoa ja mallit sellaisia, jotka toimivat kymmenenkin vuoden päästä. Ja siihen, että kirjaa ostaessasi tiedät, että haluat palata sisältöön toisenkin kerran tai lueskella vaikka miten Suomessa kesäsukat ja talvisukat erosivat toisistaan.

Tutustu Perinteiset villasukat -kirjan sisältöön esimerkiksi kirjastossa. Voit myös hankkia sen minulta omaksi vielä rajatun ajan verkkokaupasta. Painos alkaa olla lopuillaan. Ja syksystä 2019 lähtien kirjasarjaa on täydentänyt myös toinen villasukkaosa: Perinteiset villasukat 2. Voit tutustua sen sisältöön täällä.

Valokuvat: Tiina Ehrukainen