Tiesitkö nämä salaisuudet suomalaisista villasukista?

Tänä päivänä on suoranainen ilo vierailla lankakaupassa. Hyllyt notkuvat iloisessa väriloistossaan erilaisia lankoja joista valita. Entisaikaan sukan väri ei määrittynyt pelkästään tekijän mieltymysten kautta. Väreihin liittyi symboliikkaa ja niillä myös viestittiin.

Punaista väriä on pidetty veren ja elämän värinä. Sukan suuhun neulottiin raita tai kaksi punaista, sillä punaisen värin uskottiin suojaavan pahoilta hengiltä. Jalat oli tärkeätä suojata.

Punainen väri ei ollut kaikille neulojille hyvä asia. Suomessa on paljon alueita, joilla herännäisliikkeet ovat vaikuttaneet 1700-luvulta lähtien. Ajatusmaailma näkyi myös tekstiileissä. Sukat neulottiin luonnonvärisestä langasta pelkistetyin mallein.

Uskontosuuntien vaikutukset värien käytössä ja niiden tulkinnoissa palaavat mieleen tänäkin päivänä. Muistan, miten eräs luentoani kuunnellut herännäisliikkeen alueella syntynyt neuloja totesi: punainen on synnin väri.

Työtä tehtiin sukkapalkalla

Mitäpä tuumaisit, jos työnantajasi vaihtaisi osan palkastasi villasukiksi? Menneinä aikoina tavarapalkka oli aivan tavanomainen käytäntö palvelusväen kohdalla. Palvelusväkeä olivat esimerkiksi piikoina työskentelevät naiset ja renkimiehet. Piikominen on ollut suomalaisen naisen yleisin työ keskiajalta 1900-luvulle.

Palvelusväen ansioiden varma osa oli ruoka. Ruuan lisäksi maksettiin palkkaa. Palkka saatettiin maksaa joko kokonaan tai osittain tuotteina. Palkkaa olivat esimerkiksi villasukat, vaatteet, vaatekankaat ja kengät. Joskus piian palkka saattoi olla säkillinen raakavillaa, josta piti ensin itse kehrätä lanka, ja sen jälkeen neuloa sukat.

Neuletöiden teettäminen köyhäinapuna

Menneinä aikoina ei ollut Kelaa, josta hakea toimeentulotukea tai mitään muutakaan julkisen sektorin apua tiukan paikan tullen. Katsottiinkin, että talollisilla ja muilla paremmin toimeentulevilla oli moraalinen velvollisuus teettää neuletöitä korvausta vastaan.

Neuletöitä teetettiin esimerkiksi mäkitupalaisilla eli talon pihapiirin vuokralaisilla. Isomman talon omistajat toimittivat tekijöille villat, ja sovittua korvausta vastaan neulottiin tarpeellinen määrä sukkia ja muita asusteita. Villasukkia ja muita asusteita neulomalla pienituloiset saivat lisätuloa.

Villasukan ostaja oli useimmiten mies

Suomessa kotiteollisuus on ollut yksi naisten toimeentulon lähde. Kotiteollisuudella tarkoitetaan käsityönä tehtävää myyntituotteiden valmistusta kotona. Villasukkien neulominen oli yksi osa pienimuotoista kotiteollisuutta.

Mutta ketkä sitten ostivat villasukkia? Osa naisista kävi myymässä tuotteitaan isoilla markkinoilla. Matka myyntipaikalle saattoi olla kymmeniä kilometrejä. Jos hevoskyytiä ei saanut, matka kuljettiin kävellen ja samalla neuloen.

Myyntiajankohta valittiin huolellisesti. Neulojilla oli tiedossa milloin esimerkiksi kaivoksilla tai sahoilla työskentelevien miesten palkkapäivä on. Myyntiretkelle lähdettiin, kun työmiehet saapuivat palkkarahat taskussa torille.

Joillakin seuduilla ostaja tuli suoraan ovelle. Monilla paikkakunnilla kiersi 1800-luvun puolivälistä seuraavan vuosisadan puolelle ns. laukkuryssiä eli kiertäviä kulkukauppiaita. He myivät tavaraa, mutta he myös ostivat villasukkia.

Kiertävinä kauppiaina he tiesivät, että varma ostajakunta odotti esimerkiksi Pohjois-Suomen tukkityömailla. Tukkityöstä palkkaa saaneet miehet ostivat mielellään lämpöisiä käsinneulottuja sukkia ja muita asusteita työvaatteiksi.

Miehet ne sukilla koreilee

Suurin osa suomalaisista käsinneulotuista vanhoista pitkistä sukista on aika yksinkertaisia ja yksivärisiä käyttösukkia. Helpointa oli tehdä värjäämättömästä langasta yksivärinen sukka. Langat olivat käsin kehrättyjä 1930-luvulle saakka, ja värjääminen vei ylimääräistä aikaa muutenkin työntäyteisessä agraariyhteiskunnassa. Väreihin panostettiin lahja- ja juhlasukkien kohdalla.

Sukat ovat olleet alunperin miesten asuste, sillä miehet tarvitsivat sukkia jalkojensa suojaksi. Miehet työskentelivät pitkiä aikoja ulkona, ja sukat olivat tarpeen, jotta jalat pysyisivät lämpimänä.  Miehet käyttivät myös polvihousuja, jolloin paljas sääri piti suojata pitkän sukan avulla.

Naiset eivät käyttäneet yhtä usein sukkia kuin miehet, sillä heidän jalkojansa suojasi hamekangas. Naiset liikkuivat myös enemmän kodin pihapiirissä ja sisätiloissa. Jalkoihin laitettiin esimerkiksi tuohivirsut tai koipinahkakengät. Pääasiallisesti käveltiin paljain jaloin. Jalkapohjia jopa vahvistettiin tervaamalla, jotta paljasjalkakävely sujuisi.

Eikä sieltä naisen hameen alta mikään koristeellinen sukka olisi näkynytkään. Miesten koristeellisilla sukanvarsilla oli sen sijaan merkitystä. Mies saattoi vetää sukkansa housunlahkeiden päälle, niin että koko sukka varsikuvioineen tuli näkyviin. Tämän takia miehille neulottiin esimerkiksi sulhaslahjoina mitä erilaisempia ja koristeellisempia sukkia. Miehelle annettu korea ja värikäs sukka oli myös morsiamen käsityötaidon näyte.

Villasukan neulontaa kuutamon valossa

Neuletyöt olivat ilta-askareita. Ahkerat naiset neuloivat tietysti myös päiväsaikaan kävellessään, mutta illalla väen kokoontuessa sisälle, alkoi pienten töiden teko. Joutoaikaa ei katsottu hyvällä.

Neuletyöt opeteltiin jo pienenä. Kädet tottuivat tekemiseen, ja työ sujui vaikka silmät kiinni. Lähes pimeässä sukkaa saikin neuloa, sillä päreen tai tulisijan valossa ei paljoa nähnyt.

Sähkö tuli Suomeen 1870-luvulla. Sähkö ei kuitenkaan vielä pitkään aikaan valaissut suomalaisia koteja. Talvisotaan asti puolet suomalaisesta maaseudusta valaisi kotinsa illalla öljylampuilla tai lyhdyillä.

Lamppuöljy oli kallista ja sitä säästettiin, joten usein neuletyöt sujuivat pelkän kuutamon valossa. Siinä tarvittiin todella hyvää tietotaitoa ja näppituntumaa, jotta kirjoneule valmistui kuunsirpin valossa. Onnistuisikohan tänä päivänä?

Surman sukat ja lemmentaikoja

Jos haluat tietää lisää suomalaisen sukan historiasta, löydät lisää mielenkiintoisia tarinoita Perinteiset villasukat -kirjastani. Sieltä selviää esimerkiksi mitä ovat surman sukat tai miten sukkien avulla voisi tehdä lemmentaikoja.

Suomalaisten kuuluisuuksien villasukkien tarinoita neulemalleineen löydät uusimmasta kirjastani Perinteiset villasukat 2. Mukana kirjassa esimerkiksi presidentti Kekkonen, säveltäjä Sibelius ja maalari Gallen-Kallela. Iltalehdestä voit lukea heidän sukistaan enemmän.

Lähteet:

Nissinen, Aino 1934: Sukan synnystä ja kehityksestä. Emäntälehti 3/1931.
https://yle.fi/uutiset/3-5755218
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/09/25/kun-sahko-tuli-suomeen
Kaukonen, Toini-Inkeri 1985: Suomalaiset kansanpuvut ja kansallispuvut. WSOY.
Tetri, Anna-Karoliina 2014: Perinteiset lapaset. Moreeni.
Tetri, Anna-Karoliina 2015: Perinteiset villasukat. Moreeni.
Tetri, Anna-Karoliina 2019: Perinteiset villasukat 2. Otava.